Olen aloittanut kirjoittamaan seuraavaa kirjaani. Tämän kirjan kohdalla prosessi on erilainen kuin ensimmäisen kirjani kohdalla. Sielukas elämä – rohkeutta olla minä -kirjaa kirjoittaessani minulla oli selkeä, itsestäni lähtevä kysymys, johon halusin löytää vastauksia. Toki kirja otti matkan varrella ohjat käsiinsä ja alkoi ikään kuin itse kirjoittaa itseään siihen suuntaan, mihin oli tarkoitus. Parhaiten prosessi eteni, kun maltoin astua itse sivuun ja pysähtyä kuuntelemaan, mitä asiaa sielullani on ja mitä se haluaa kertoa. 

Tällä hetkellä työn alla oleva kirja on erilainen. Minulla on vahva tunne siitä, että kirja on tavallaan jo olemassa. Ei tokikaan konkreettisena ilmentymänä, vaan ideana ja inspiraationa. Se tuntuu valmiilta, vaikka se ei sitä vielä ole, ainakaan omassa mielessäni tai tietokoneellani. Minusta tuntuu, että kirja paljastuu ja näyttäytyy minulle pala palalta. Oma tehtäväni on avautua ja ottaa vastaan se, mikä on tulossa. 

En suunnitellut kirjoittavani tätä kirjaa, vaan se vain alkoi tulla tietoisuuteeni, kuin itsestään. Olin toivonut inspiraatiota jo pitkään ja minulla oli muutamia hahmotelmia kirjojen aihioiksi. Ne eivät kuitenkaan vielä lähteneet elämään. Tämä kirja sen sijaan tuntui todelta heti ensimmäisistä riveistä lähtien. 

Yllätyin siitä, mitä kirjoitin. Enkä oikeastaan kuitenkaan yllättynyt. Kun kirjan muoto ja idea näyttäytyi minulle heti ensimmäisen tekstin myötä, ymmärsin, miksi minun on tämä tarkoitus kirjoittaa. En kuitenkaan ollut osannut sitä itse suunnitella tai ideoida. Se tuli minulle valmiina. 

Työ on vasta alkuvaiheessa, mutta sitä leimaa juuri oikeanlainen innostus. Ei liiallinen, vaan sopiva. Minusta tuntuu, kuin olisin asettunut kirjan palvelukseen. Kuin minulta olisi kysytty, otatko tämän vastaan, annatko tälle aikaasi. Vastasin epäröimättä kyllä. 

Olen asettunut kuuntelemaan tekstiä. Se ilmentyy minulle lauseen aloituksina, joita lähden kuuntelemaan ja kirjoittamaan eteenpäin. En edelleenkään suunnittele tekstiä etukäteen, vaan kuulostelen, mitä kauttani ilmentyy. Prosessi on kiehtova. 

Tämän myötä pohdin yleisemminkin kuuntelua, kuulemista ja kuuntelemista. Voisiko olla niin, että paitsi kirjoittaminen, myös mikä tahansa vuorovaikutus – puhuminen, visuaalinen taide, musiikki tai vaikkapa liikkeen kautta ilmaiseminen voisi pohjautua kuuntelemiseen? Mitä itse asiassa sanoisimme, tuottaisimme, rakentaisimme tai ilmaisisimme, jos pysähtyisimme ensin kuuntelemaan? 

Voisiko olla niin, että saamme jatkuvasti ohjausta ja syvää, merkityksellistä johdatusta elämämme arkisissa tilanteissa ja syvemmissä kysymyksissä, mutta emme välttämättä ole kovin harjaantuneita kuuntelemaan ja kuulemaan sitä? Mitä tapahtuisi, jos omistaisimme päivästämme pienen hetken kuuntelulle? Voisimmeko kuulla silloin jotain tärkeää? 

En tiedä, mutta aion yrittää kuunnella enemmän.