Kun sielu katsoo kehoa, se on täynnä arvostusta ja rakkautta.

Sielun ei tulisi mieleenkään arvostella, vähätellä, inhota, pilkata tai kurittaa kehoa, jota se asuttaa.

Keho on sielun väylä maailmaan ja kaikkiin aisteihin. Ilman kehoa sielu ei voisi ankkuroitua maapallolle. Ilman kehoa sielu ei voisi ilmentää itseään.

Ilman kehoa sielu ei voisi kokea, miltä tuntuu tuulen vire, sadepisaroiden tanssi, auringon lämpö tai pakkasen nipistys iholla. Ilman kehoa sielulle jäisi arvailujen varaan, miltä tuntuu äidin syli, kauan kaivatun ystävän halaus tai rakastetun kosketus.

Keho on sielulle tarpeellinen ja aina oikeanlainen. Keho on sielun fyysinen koti, josta käsin sielu voi heijastaa omaa valoaan maailmaan. Sielu on kehosta loputtoman kiitollinen. Ihastelee, varjelee, pitää arvossa, rakastaa.

Voisitko sinäkin tehdä niin?