Tunturin laella

Niin lähellä taivaan kantta
kuin omin voimin saatan yltää
voin tavoittaa ensimmäisen aavistuksen
syvästä rauhasta
kirkkaasta näkymästä 
pyhästä yhteydestä

Mennyttä ei ole
tulevaa en tiedä odottaa
minuutta en muista
erityisyyttä en tunnista

On vain aavistus korkeudesta 
kajastus kaikkea näkyvää suuremmasta
välähdys siitä jolle ei ole sanoja

Niin lähellä taivaan kantta
kuin tämä maa minut jaksaa nostaa
kiitän ja siunaan
sitä jota en voi nähdä
mutta jonka tiedän ja tunnen 
olevan aivan lähellä ja läsnä. 

Kirjoittaminen on kuuntelemista

Olen aloittanut kirjoittamaan seuraavaa kirjaani. Tämän kirjan kohdalla prosessi on erilainen kuin ensimmäisen kirjani kohdalla. Sielukas elämä – rohkeutta olla minä -kirjaa kirjoittaessani minulla oli selkeä, itsestäni lähtevä kysymys, johon halusin löytää vastauksia. Toki kirja otti matkan varrella ohjat käsiinsä ja alkoi ikään kuin itse kirjoittaa itseään siihen suuntaan, mihin oli tarkoitus. Parhaiten prosessi eteni, kun maltoin astua itse sivuun ja pysähtyä kuuntelemaan, mitä asiaa sielullani on ja mitä se haluaa kertoa. 

Tällä hetkellä työn alla oleva kirja on erilainen. Minulla on vahva tunne siitä, että kirja on tavallaan jo olemassa. Ei tokikaan konkreettisena ilmentymänä, vaan ideana ja inspiraationa. Se tuntuu valmiilta, vaikka se ei sitä vielä ole, ainakaan omassa mielessäni tai tietokoneellani. Minusta tuntuu, että kirja paljastuu ja näyttäytyy minulle pala palalta. Oma tehtäväni on avautua ja ottaa vastaan se, mikä on tulossa. 

En suunnitellut kirjoittavani tätä kirjaa, vaan se vain alkoi tulla tietoisuuteeni, kuin itsestään. Olin toivonut inspiraatiota jo pitkään ja minulla oli muutamia hahmotelmia kirjojen aihioiksi. Ne eivät kuitenkaan vielä lähteneet elämään. Tämä kirja sen sijaan tuntui todelta heti ensimmäisistä riveistä lähtien. 

Yllätyin siitä, mitä kirjoitin. Enkä oikeastaan kuitenkaan yllättynyt. Kun kirjan muoto ja idea näyttäytyi minulle heti ensimmäisen tekstin myötä, ymmärsin, miksi minun on tämä tarkoitus kirjoittaa. En kuitenkaan ollut osannut sitä itse suunnitella tai ideoida. Se tuli minulle valmiina. 

Työ on vasta alkuvaiheessa, mutta sitä leimaa juuri oikeanlainen innostus. Ei liiallinen, vaan sopiva. Minusta tuntuu, kuin olisin asettunut kirjan palvelukseen. Kuin minulta olisi kysytty, otatko tämän vastaan, annatko tälle aikaasi. Vastasin epäröimättä kyllä. 

Olen asettunut kuuntelemaan tekstiä. Se ilmentyy minulle lauseen aloituksina, joita lähden kuuntelemaan ja kirjoittamaan eteenpäin. En edelleenkään suunnittele tekstiä etukäteen, vaan kuulostelen, mitä kauttani ilmentyy. Prosessi on kiehtova. 

Tämän myötä pohdin yleisemminkin kuuntelua, kuulemista ja kuuntelemista. Voisiko olla niin, että paitsi kirjoittaminen, myös mikä tahansa vuorovaikutus – puhuminen, visuaalinen taide, musiikki tai vaikkapa liikkeen kautta ilmaiseminen voisi pohjautua kuuntelemiseen? Mitä itse asiassa sanoisimme, tuottaisimme, rakentaisimme tai ilmaisisimme, jos pysähtyisimme ensin kuuntelemaan? 

Voisiko olla niin, että saamme jatkuvasti ohjausta ja syvää, merkityksellistä johdatusta elämämme arkisissa tilanteissa ja syvemmissä kysymyksissä, mutta emme välttämättä ole kovin harjaantuneita kuuntelemaan ja kuulemaan sitä? Mitä tapahtuisi, jos omistaisimme päivästämme pienen hetken kuuntelulle? Voisimmeko kuulla silloin jotain tärkeää? 

En tiedä, mutta aion yrittää kuunnella enemmän. 

Kuva: Sami Seppälä

Innoituksen alku

Kun jotain uutta 

ja merkityksellistä

on syntymässä

On se kuin

pieni kipinä

huurteisessa maassa

valon välähdys

pimeässä

kaukainen sointu

hiljaisuudessa 

Seisahdun

pysähdyn

jähmetyn

kaikki aistit avoinna

kysyn

mikä se oli

Katson

kuuntelen 

tunnustelen

mikä sisälläni soi

Kuin kauan

kadoksissa ollut ystävä

sieluni kuiskaa

yhteys on muodostunut

inspiraatio on täällä

tule jo

mennään

Ja minä juoksen jo kohti. 

Mielenrauhaa

Olen viime aikoina miettinyt paljon mielenrauhaa. Mielenrauhan tilan voi ymmärtää tässä hetkessä avautuvana ulottuvuutena, josta käsin omaa elämäntilannettaan, ajatuksiaan, kokemuksiaan, tunteitaan ja muistojaan voi tarkastella ikään kuin etäämmältä, syvemmästä ja samaan aikaan korkeammasta ulottuvuudesta käsin. Mielenrauhan tilassa ihmisellä voi olla sisäisesti kaikki hyvin, vaikka omassa elämäntilanteessa juuri mikään ei olisikaan sillä hetkellä ”hyvin”. 

Eräs minuun viime vuosina suuresti vaikuttanut kirja, Ihmeiden oppikurssi, käsittelee juuri mielenrauhan tilaa. Kirjan mukaan ihminen joko on mielenrauhan tilassa tai sitten ei ole. Mitään välitiloja ei olisi olemassa. Ihminen voi olla lukuisilla eri tavoilla pois mielenrauhan tilasta. Kuitenkaan näillä erilaisilla tavoilla ei loppujen lopuksi tämän kirjan mukaan ole merkitystä. Niiden ainoa merkitys on siinä, että niiden havaitsemisen myötä ihminen voi huomata olevansa poistunut mielenrauhan tilasta. Ihmeiden oppikurssin mukaan ei ole välttämätöntä analysoida, miksi ihminen on päätynyt pois mielenrauhan tilasta tai yrittää syvemmin ymmärtää sitä tapaa, jolla hän ei ole mielenrauhan tilassa. Ainoa tehtävä tässä tilanteessa on palata takaisin mielenrauhan tilaan ja tähän Ihmeiden oppikurssi esittelee oman menetelmänsä. 

Arkisen ajattelumme näkökulmasta tämä ajatus on minusta varsin yllättävä, jopa radikaali. On radikaalia ajatella, että meidän ei tarvitsisikaan analysoida sen tarkemmin, miksi ja miten voimme huonosti. Ihmisellä on tarve ymmärtää ja analysoida, lokeroida ja luokitella sekä löytää syitä ja seurauksia. Haluamme tietää, miksi ja millä tavoin voimme huonosti, jotta voimme tuon tiedon myötä jatkossa välttää saman sudenkuopan. Ihmeiden oppikurssin mukaan tätä tärkeämpää, jopa ainoa tärkeä asia, on oppia, miten palataan takaisin mielenrauhan tilaan. 

Meille tutumman ja tyypillisemmän, analysoivan ajattelutavan myötä opimme ymmärtämään ihmisen mielenmaisemaa varsin hienosyisesti ja tarkasti. Sen myötä opimme ilman muuta ymmärtämään itseämme ja toisiamme enemmän, mikä todennäköisesti lisää kykyämme tuntea myötätuntoa ja rakkaudellisuutta toisiamme kohtaan. Tämä on luonnollisesti hyvä asia. Ihmeiden oppikurssi kuitenkin haastaa lukijaansa miettimään, olemmeko itse asiassa taipuvaisia opettelemaan ja oppimaan enemmän sitä, miten ollaan pois mielenrauhan tilasta? Opimmeko silloin ennemminkin siitä, mikä ei ole mielenrauhaa kuin siitä, mikä on mielenrauhaa? Ja kumpi on loppujen lopuksi tavoitteenamme? 

Mielenrauhan tila on ikään kuin ihmisen mielensisäinen koti. Kotonaan hän on aina täydellisessä mielenrauhan tilassa, levollinen, tyyni, rakkaudellinen. Elämää eläessään ihminen luonnollisesti välillä ajautuu kauas kodistaan ja jopa eksyy. Ihmeiden oppikurssin mukaan ihmisen ei olisi niinkään tärkeää oppia tietämään ja tuntemaan kaikkia erilaisia tapoja, joilla hän voi eksyä ja paikkoja, joihin voi eksyä. Ihmisen ei olisi välttämätöntä myöskään analysoida loputtomiin niitä erilaisia tilanteita, joissa hän on menneisyydessään eksynyt. Ainoa tärkeä asia olisi oppia, kuinka palata takaisin kotiin. Ainoa tärkeä asia olisi vahvistaa mielensisäistä reittiä, joka johdattaa ihmisen takaisin kotiin, mielenrauhan tilaan. 

Varsin radikaali ajatus? 

Valoa ja voimaa

Rakkaus,
tässä olen,
käytä minua.

Rakkaus,
en enää muuta halua
kuin olla
väyläsi,
äänesi,
palvelijasi.

Rakkaus,
virtaa lävitseni,
hohda minussa
kuin timantinkirkas valo.

Rakkaus,
ryöppyä minusta runsaana
kuin loputon vesiputous,
hehku kauniina
kuin silmänkantamattomiin
ulottuva kukkaketo.

Rakkaus,
minä olen valmis.
Enää en pelkää.

Rakkaus,
tässä olen,
ohjaa Sinä.

Valoa ja voimaa

Tässä ajassa moni miettii, mitä voisi tehdä maailman hyväksi. Niin minäkin.

Olen taipuvainen ajattelemaan, että näemme ulkopuolellamme heijastuksen siitä, mitä kannamme sisällämme. Niin henkilökohtaisessa elämässämme kuin kollektiivisestikin. Kuva on joskus kaunis ja harmoninen, välillä kaoottinen ja pelottava.

Ulkoisessa maailmassa on tärkeä yrittää toimia vastuullisesti ja myötätuntoisesti. Silti ajattelen, että suurin työ, jonka meistä kukin voi maailman hyväksi tehdä, tehdään sisäisesti.

Maailma on tuolla, sen sijaan oma mielemme on tässä. Oman mielen hoivaamisella ja parantamisella on kauas kantavat seuraukset. Jos emme vielä tänään kykene välittömästi muuttamaan ja parantamaan maailmaa, voisimmeko alkaa muuttaa ja parantaa omaa mieltämme?

Vuosikymmenen vaihteessa

Tässä vuodenvaihteessa tuntuu olevan minulle jotain erityistä taikaa. Kun katson taaksepäin mennyttä vuosikymmentä, tunnen syvää kiitollisuutta ja nöyryyttä.

Ehkä suurin oppi menneistä vuosista minulle on ollut se, että todella olennaiset asiat eivät sittenkään muutu. Vaikka luulin jossain vaiheessa menettäneeni kaiken, huomaan, etten menettänytkään mitään.

Rakkaus pysyy. Sen ilmentymä voi muuttaa muotoaan, mutta Rakkaus itse, sen ydin, on todellakin ikuinen.

Rakkaus on se pysyvyys, jota niin suuresti olen aina kaivannut. Rakkaus on se turva, jota olen aina elämääni etsinyt. Ja tietenkin olen etsinyt sitä asioista, ihmisistä, olosuhteista, puitteista. Alan yhä useammin kuitenkin nähdä, että Rakkaus on kaikkialla ja kaikessa.

Rakkaus on koko ajan läsnä. Se on minussa ja sinussa, mutta sen lähde on jossain vielä paljon suuremmassa. Kyse on vain siitä, näemmekö sen. Osaammeko katsoa, nähdä, huomata, havaita.

Juuri nyt sieluni lepää tämän tiedon varassa. Toivotan Sinulle sielunrauhaa ja ääretöntä rakkautta tulevaan vuosikymmeneen!

Tulevat reikikurssit Vaasassa ja Pohjanmaalla – tervetuloa!

Lämpimästi tervetuloa Reikikursseille v. 2020! Alla tulevien kurssieni aikataulu. Lisätiedot kursseista ja niiden sisällöstä löytyvät täältä.

  • Reiki 1 -peruskurssi 18.-19.1.2020 Vaasassa
  • Reiki 1 -peruskurssi 6.-7.6.2020 Vaasassa –> SIIRTYY
  • Reiki 2 -jatkokurssi 27.-28.6.2020 Vaasassa –> SIIRTYY
  • Reiki 3A – henkisen kasvun osio, 21.-23.8.2020 Pohjanmaalla –> SIIRTYY
  • Reiki 3, vuoden mittainen reikiopettajakoulutusryhmä alkaa marraskuussa 2020 Pohjanmaalla (13.-15.11.2020) –> SIIRTYY

Reiki on Japanista lähtöisin oleva, lähes 100 vuotta vanha kokonaisvaltainen hoitomenetelmä. Itse olen harjoittanut sitä viimeiset kuusi vuotta lähes päivittäin ja todennut omalla kohdallani, että se on ylivoimaisesti paras ja helpoin rentoutus- ja stressinhallintamenetelmä, minkä tiedän. 

Reiki on ensisijaisesti itsehoitomenetelmä, tosin hoitoja voi tehdä myös läheisilleen jo peruskurssin jälkeen. Reikin perushoito on syvärentouttava ja lempeä ja kestää tyypillisesti noin tunnin. Säännöllisesti tehtynä se antaa erinomaisen pohjan omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Menetelmä on helppo oppia eikä se edellytä erityistä tietotaitoa etukäteen. Reiki 1 -peruskurssilla oppii tekemään tämän perushoidon itselleen ja muille.

Tämän lisäksi reiki on myös henkinen tie, jos sitä harjoittava henkilö niin haluaa. Henkinen ei tarkoita uskonnollista. Reikin perustaja Mikao Usui piti hyvin tärkeänä sitä, että reiki on avoin kaikille ihmisille maailmankatsomuksesta ja kulttuurista riippumatta: “Reiki on tarkoitettu kaikille ihmisille tuomaan parannusta heidän elämäänsä”. Reikin kohdalla henkinen tarkoittaa sitä, että se menetelmänä ohjaa ihmistä tutustumaan omaan sisimpäänsä. Reikin syvin olemus on rakkaus ja se ohjaa ihmistä löytämään rakkauden ja rauhan itsestään. Tämä kaikki juuri siinä tahdissa, joka ihmiselle itselleen tuntuu sopivalta. Reikin jatkotasot (Reiki 2, Reiki 3A ja Reiki 3) antavat työvälineitä henkisen kasvun polulle. Reikin opiskelussa edetään asteittain, aina aikaisempien oppien pohjalle rakentaen. 

Reiki kuuluu täydentäviin hoitomuotoihin. Se ei pyri syrjäyttämään lääketieteellisiä hoitoja, vaan tarjoaa niiden rinnalle menetelmän, jonka avulla ihminen voi edistää omaa hyvinvointiaan. Se, että ihminen voi itse omalta osaltaan myötävaikuttaa hyvinvointiinsa ja jaksamiseensa, on luonnollisesti hyvin voimaannuttavaa. Reiki toimii siten samalla tavoin kuten esimerkiksi jooga, meditaatio, mindfulness, kohtuullinen liikunta, terveellinen ruoka, riittävä uni jne. Reiki on väline itsestä huolehtimiseen. 

Tieteellistä tutkimustietoa reikin ja muiden täydentävien hoitojen vaikutuksista tarvitaan lisää. Toisin kuin joskus kuulee väitettävän, aiheesta kuitenkin löytyy jo nyt jonkin verran tutkimustietoa. Esimerkiksi v. 2017 julkaistun review-artikkelin mukaan on kohtuullisen vahvaa näyttöä siitä, että reiki on placeboa vaikuttavampi hoitomuoto: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5871310/. Harvard Universityssä v. 2015-2016 toteutetun, toistaiseksi laajimman (N= 1411) reikitutkimuksen mukaan yksittäisellä reikihoidolla oli myönteisiä vaikutuksia hoidettavien psykologiseen ja fyysiseen hyvinvointiin: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/31638407. Myös fysiikan tohtori, reikiopettaja Johanna Blomqvist on kirjassaan Kvanttifysiikasta energiahoitoihin koonnut reikiin liittyvää tutkimustietoa, joten aiheesta löytyy yhteenvetoa myös suomen kielellä. Teema on äärimmäisen kiinnostava ja uskonkin, että tulevaisuudessa tieteellistä tutkimustietoa aiheesta on yhä enemmän saatavilla.

Kaiken tämän pohjalta toivotankin Sinut, joka mahdollisesti mietit, että olisikohan tuossa jotain juuri minulle, lämpimästi tervetulleeksi tutustumaan aiheeseen! Voit tulla suoraan kurssille tai ensiksi kokeilemaan yksittäistä reikihoitoa. Myös lisätietoja saa mieluusti kysyä. Ollaan yhteyksissä! 

Lisätiedot reikihoidoista ja kursseista: maritaniemela.fi/reiki, marita.h.niemela@gmail.com, p. 050 526 5353 

Pimeyden voi nähdä toisin

Kaamosaika johdattaa hyvin konkreettisesti

pohtimaan pimeyden ja valon välistä suhdetta. 

Tämä pohjoisen syystalvea ympäröivä pimeys 

tuntuu joskus niin äärimmäiseltä ja kaiken kattavalta, 

että se voi tuntua melkein musertavalta.  

Sitä vastaan voi yrittää taistella tai siihen voi yrittää sopeutua.  

Tai sitten voi nähdä pimeyden toisin. 

 

Sillä oikeastaan, pimeyttä ei ole olemassakaan.

On vain valon puutetta. 

 

Ja näistä kahdesta

vain toinen voi hävittää toisen. 

Valon syttyessä 

pimeyttä ei enää ole. 

Pimeyden laskeutuessa, 

valo on pois näkyvistä, 

mutta edelleen olemassa.

Ei tarvita kuin pieni kipinä, 

ja pimeys taittuu.  

Näiden kahden välillä, 

valo voittaa aina. 

 

Sillä näistä kahdesta

vain se on todellinen.