Rohkeutta olla rehellinen

On 30 lokakuun, 201530 lokakuun, 2015 Tekijä Marita Niemelä4 kommenttia

Monesti sanomme, että kun joku tekee epätyypillisen valinnan elämässään, hän on rohkea. Että hän tekee rohkean valinnan. Ja usein kai miellämme, että rohkeus liittyy nimenomaan siihen, mitä hän valitsee tai siihen muutokseen, jonka tielle valinta vie. Mietin, viekö tämä ajatusmalli meidät välillä harhaan.

Epätyypillistä valintaa sanotaan rohkeaksi, sillä taustalla on kai eräänlainen riskianalyysi. Vaihtoehtojen punnitseminen ja sen mukainen päätelmä, mikä vaihtoehdoista tuntuu epävarmalta ja mikä turvalliselta. Usein turvallisuudessa on kyse siitä, mikä on itsellemme tuttua tai mikä on ympäröivässä maailmassamme tyypillistä. Olemme hyviä liittämään tuttuun ja tyypilliseen valintaan turvallisuuden tunteen. Ehkä miellämme asian niin, että jos ihminen valitsee tuntemattoman ja epätyypillisen vaihtoehdon, on se väistämättä myös epävarma ja turvaton valinta. Ja sen vuoksi valinta on rohkea.

Mutta onko se sittenkään niin. Eikö ole ennemminkin niin, että kun ihminen on syvästi yhteydessä itseensä ja elää linjassa itsensä kanssa, hän tuntee kyllä, mikä valinta on oikea. Punnitessaan kahta vaihtoehtoa, hän huomaa, kumpi niistä kutsuu enemmän. Hän huomaa, kumpi tuntuu paremmalta. Paremman vaihtoehdon kohdalla tunne sisältää ehkä innostusta, helpotusta tai rauhaa. Vähemmän hyvältä tuntuvan vaihtoehdon kohdalla tunne voi olla tukkeutunut, jolloin ei tunnu oikein miltään. Tai jos vaihtoehto on itselle kovin väärä, tunne voi olla ahdistava.

Ja eikö silloin ole niin, että epätyypillinen valinta voi tuntua täydellisen oikealta ja siksi myös turvalliselta. Ja eikö silloin ole myös niin, että itselle oikean valinnan tunnistamiseen ja tekemiseen ei tarvitakaan varsinaisesti rohkeutta, vaan rehellisyyttä.

Rohkeutta tarvitaan siihen, että ihminen kykenee puolustamaan epätyypillistä valintaansa. Epätyypillisen valinnan todellinen vaikeus liittyy ennemminkin ihmisen kykyyn kohdata ulkomaailma ja sen mielipiteet, näkökulmat ja vaatimukset.

Kyse on kahdesta eri asiasta, yhtäältä kyvystä tehdä valinta ja tietää mikä tuntuu itselle oikealta ja toisaalta rohkeudesta kohdata ulkopuolelta tuleva mahdollinen arvostelu. Ja uskon, että on tärkeää osata erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan. Ettemme tekisi turhan vaikeaksi sitä, mikä on jo helppoa, vaan keskittyisimme poistamaan itsestämme esteet sen toteuttamiseen, mikä aidosti vaatii rohkeutta.

Että rohkaistuisimme olemaan välittämättä normeista ja tyypillisistä vaihtoehdoista. Että uskaltaisimme olla oma itsemme ja elää omannäköistämme elämää. Että uskaltaisimme tehdä valintoja oman totuutemme ohjaamina, yleisestä mielipiteestä riippumatta. Että uskaltaisimme olla rehellisiä itsellemme.

Tämä blogikirjoitus on osa tulevaa kirjaani, jota parhaillaan työstän. Työnimenä kirjalla on Quantum moment: rohkeus muutokseen. Kirjasta lisää täällä.

Valintoja sisimmästä käsin

On 29 elokuun, 201529 elokuun, 2015 Tekijä Marita NiemeläJätä kommentti

Totuuteen ja rehellisyyteen sitoutuminen johdattaa mielenkiintoiselle polulle. Kun ihminen alkaa seurata sisäistä ääntään, minuuttaan ja omaa totuuttaan, ei paluuta entiseen enää ole. Ennen niin selkeät käsitykset itsestä ja elämästä saattavat kääntyä päälaelleen eivätkä aikaisemmin itsestäänselvät valinnat välttämättä enää tunnukaan oikeilta ja omilta.

Sisäinen ääni voimistuu, kun sille antaa sijaa. Toisaalta se pitää meteliä myös silloin, kun sitä yrittää tukahduttaa tai kun ihminen toimii sitä vastaan. Toiset reagoivat sisimpänsä meluun herkemmin, toiset taas eivät ymmärrä mistä on kysymys. Ihminen kokee kenties vain epämääräistä ahdistusta, jolle ei tunnu löytyvän selitystä. Ulkoisestihan kaikki saattaa olla hyvin ja elämän palikat kohdallaan.

Sisimmän kuunteleminen johdattaa minuuden äärelle. Mutta voi olla, että aikaisempi käsitys omasta itsestä ei olekaan se sama minä, jonka ihminen pysähtyessään ja hiljentyessään löytää. Voi olla, että todellinen minä on monella lailla vastakkainen sille ihmiselle, joka juuri nyt elää minun elämääni.

Kun ihminen alkaa ottaa omaa elämäänsä takaisin itselleen ja alkaa elää elämäänsä sinä ihmisenä joksi on syntynyt ja jona ollessa ei tarvitse ponnistella, ympäristössäkin voi tapahtua suuria muutoksia. Omaksi itseksi tuleminen ei ole aina harmonista ja helppoa, sillä todennäköisesti se vaatii luopumista jostain, mikä ei sisintä enää palvele. Jos itselleen on rehellinen, luopumista odottavat asiat on melko helppo tunnistaa. Niistä ei vain tule hyvä olo.

Toisaalta kun oman totuuden ääni tulee tutuksi, valinnatkin helpottuvat. Valinnan vaikeus tulee ehkä siitä, että ihminen ei vielä täysin erota ulkopuoleltaan tulevia toiveita ja paineita omasta äänestään. Tai siitä, ettei sisäiseen ääneen vielä täysin uskalla luottaa. Tai siitä, että oman polun kulkeminen voi kaikessa epävarmuudessaan ja yllättävyydessään olla sittenkin pelottavaa.

Mutta kun yhä useammin tekee valintoja sisimmästään käsin, alkaa hiljalleen tiedostaa, että sisäinen ääni toimii kaikissa valintatilanteissa välittömänä palautteenantajana. Sisäinen totuus tuntuu oikealta. Ei välttämättä järkevältä, ei välttämättä helpolta, ei välttämättä riskittömältä. Yksinkertaisesti oikealta. Minulle. Ja siinä tilanteessa valinta onkin yhtäkkiä helppoa, sillä vaihtoehtojakaan ei enää ole. On vain oma totuus ja sen mukainen valinta.

Perusarvon äärellä

On 24 tammikuun, 201523 toukokuun, 2015 Tekijä Marita NiemeläJätä kommentti

Mietin arvoja ja arkea. Sitä, miten itselle tärkeät arvot heijastuvat arjessa. Ja sitä, heijastuvatko ne siinä ylipäätään. Arvoissa ei kai ole kyse sen ihmeellisemmästä asiasta kuin siitä, mitä pitää tärkeänä. Siitä, mihin haluaa käyttää aikaansa ja siitä, minkä asioiden antaa ohjata itseään eteenpäin ja tukea valintojaan.

Ennen kuin voi kysyä, näkyvätkö arvot arjessa, täytyy tietää mitä ne ovat, juuri minulle. Mitkä ovat niitä kaikkein tärkeimpiä asioita. Mitkä ovat niitä asioita, jotka ovat eniten minua. Ei vain asioita, jotka ovat mukavia tai joista tulee hyvä olo tai joita olen elämääni tähän mennessä valinnut, vaan niitä, jotka ilmentävät eniten sisintäni. Niitä asoita, joiden äärellä olen eniten minä. Sillä eikö minun kannattaisi pyrkiä kaikin keinoin kulkemaan niitä kohti ja vain niitä kohti. Ymmärtämään, että kaikki elämän tarjoamat kokemukset, elämykset ja mahdollisuudet eivät vie sisintä kohti. Jos ihminen haluaa ja yrittää mahduttaa elämäänsä kaikki mahdolliset elämykset ja kokemukset, ei ehkä lopulta ehdikään kokea niistä yhtäkään, syvästi. Ellei uskalla valita vaan yrittää valita kaiken, ei lopulta valitsekaan mitään. Ja vaikka sen kaiken tietäisi, ei siltikään ole helppoa sanoa ei, vaan se voi ottaa kipeää. Luopuminen kauhistuttaa.

Mitäpä jos ihmisellä olisikin vain yksi perusarvo, jonka mukaan elää. Olisiko silloin helpompi erottaa, mitkä asiat eniten vievät sitä kohti. Tekisikö se valinnoista yksinkertaisempaa. Edes niin, että valinnan mahdollisuuksia voisi vertailla, asettaa järjestykseen. Peilata niitä, katsoa mikä vie kaikkein eniten lähemmäs tuota perusarvoa, mikä se sitten onkaan. Rakkaus, rauha, ilo tai joku muu. Eivät kaikki asiat, jotka vievät oikeaan suuntaan, ole välttämättömiä. Jospa valitsisi vain ne, jotka eniten kuljettavat eteenpäin. Ehkäpä ainoastaan ne ovat tarpeen.

Kysymyshän ei ole oikeastaan kovin monimutkainen tai vaikea. Yksinkertaisuus itsessään on helppoa, mutta yksinkertaisuuden valitseminen ei välttämättä sitä ole. Varsinkaan, jos on tottunut valitsemaan paljon, haluamaan paljon, kokemaan paljon. Oikeat asiat eivät ole aina helppoja toteuttaa. Vaikka jokin asia tuntuu syvästi oikealta, sen toteuttaminen ei välttämättä tunnu hyvältä tai helpolta. Ainakaan heti.

Olisiko se tänään tärkeä kysymys. Mikä on se perusarvo, jonka mukaan elää ja mitkä asiat eniten vievät sitä kohti, arjessakin. Mikä se olisi, minulle. Entä sinulle?