Kaikkihan virtaa

Tunteet ovat energiaa. Energialle tyypillistä on, että se säilyy ja sen täytyy päästä virtaamaan, jatkamaan matkaansa. Tunteidenkin tulee saada virrata ja tunne täytyy päästää ulos. Jotkut sanovat, että tukahdutetut tunteet varastoituvat kehoon ja aiheuttavat lopulta tukkeumia myös fyysisellä tasolla. Kun kokee vanhan patoutuneen tunteen purkautuvan ulos ja huomaa sen jälkeisen helpotuksen, on tähän helppo uskoa. Elämän kuuluu virrata ja tunteiden kuuluu saada tulla ja mennä. Tunne ei ole koskaan pysyvä, se muuttuu jatkuvasti. Ja menee aina ohi. Tunteeseen ei tarvitse kiinnittyä, sen täytyy antaa mennä menojaan.

Mutta tunteen kohtaaminen voi olla pelottavaa. Pelkkä ajatuskin voi tuntua uuvuttavalta. Joskus voi olla yhtä pelottavaa heittäytyä iloon ja riemuun kuin syöksyä synkkyyteen. Tuntemattoman tunteen, voiman, päästäminen valloilleen pelottaa. Jospa emme kestäisikään sitä tai jospa tunne ei kestäisikään. Siksi tunnetta väistetään. Siltä sulkeudutaan, tiedostaen tai tiedostamatta.

Tunteen väistäminen varastoi energiaa. Varastoiminen kuluttaa niin paljon, että se saa ihmisen kuvittelemaan, ettei tunnetta voi päästää esiin. Tunteen voima tuntuu liian suurelta. Mutta todellisuudessa tunne ei kuluta, vaan kuluttavaa on sen väistäminen, vastustaminen, sinnitteleminen.

Uskon että väistäminen on monella tavalla vaarallista. Mietin, onko niin, että väistämällä, pakenemalla voi lopulta turruttaa tunnepintansa niin, ettei sen pieniäkään väreitä enää huomaa. Onko niin, että silloin ihminen pakenee kuoreen. Kuoreen, joka kuitenkin on niin hauras, että sen pinta voi murentua pienimmästäkin yllättävästä henkäyksestä. Ja saako se ihmisen suojaamaan kuortaan entisestään. Rakentuuko silloin ihmisen ympärille lopulta muuri, jota ei läpäise kukaan tai mikään. Ei pimeys, ei valo. Saartaako se ihmisen ollen lopulta niin korkea, ettei ihminen näe enää itsekään, ei sen yli, eikä sen taakse. Luulen, että sellaisen muurin voi murtaa vain sisältä päin. Lopulta tunteitaan ei voi enää paeta. Vapautta ei ole ilman kohtaamista, antautumista, luottamusta, että virtaus on kuohuvanakin puhdistavaa.

Tukahdutettu tunne ei jätä rauhaan. Se ei mene pois kieltämällä, väistämällä, unohtamalla. Se jää ihmisen energiakenttään, vaikka yrittäisimme työntää sen pois, vaikka emme olisi enää edes tietoisia siitä. Mutta kun sen antaa tulla, voi sen myös antaa mennä. Sitä ei tarvitse vastustaa, tulkita, tuomita. Ihminen ei ole yhtä kuin mieli ja tunteet. Tunteet ovat vain väreitä ihmisen pinnalla. Ihminen on jotain enemmän, syvempää, pysyvämpää.

Osatapa olla aina täydellisen avoin nykyhetkelle. Kokea tunne juuri nyt, tässä, kun se tulee esiin. Antaa sen tulla ja katsoa, kun se menee. Silloin siihen ei tarvitsisi jäädä kiinni. Silloin sitä ei tarvitsisi säilöä omaan mieleensä, kehoonsa, energiakenttäänsä. Silloin sen voima ei tuntuisi niin musertavalta tai pakahduttavalta. Ehkä silloin olisi jäljellä vain kokemuksen syvyys ja aitous. Ei vastustusta, ei tulkintaa, ei tuomiota, ei tarrautumista. Ehkä silloin ei olisi myöskään varastoitumista, tukkeutumista, umpikujia. Ehkä silloin kaikki virtaisi vapaana eteenpäin, joka hetki.

Koska kaikkihan virtaa.

IMG_0120

Mielen voima

Minulla kesti pitkään, ennen kuin oivalsin, että mieli ei ole yhtä kuin minä. Analyyttiseen ajatteluun, pohdintaan, keskusteluun, verbaliikkaan ihastuneena pidin siitä, miten mieleni toimi. Tai miten kuvittelin sen toimivan.

Kuvittelin, että minulla on mieli, jolla voin ratkaista monia ongelmia ja joka nokkelasti paitsi auttaa minua oppimaan uusia asioita, myös viihdyttää minua valloittavilla ajatusrakennelmillaan. Kuvittelin, että tunnen oman mieleni. Rakensin minäkuvaani sen varaan, mitä mieli minusta kertoi.

Se mitä en tuolloin tuntenut, oli mielen voima ja sen lukuisat, minulle tiedostamattomaksi jäävät ajatukset. En ollutkaan havainnoinut kovin tarkasti loputonta ajatuksen virtaa, joka poukkoili menneen ja tulevan välillä, palaten yhä uudelleen vanhaan ja rakentaen uusia tulevaisuuksia. En huomannut ajatuksia, jotka tulkitsivat tilanteita, ihmisiä, omaa kuvaani. En huomannut pelkoja, jotka ohjasivat toimintaani. Luulin, että tiedän mitä ajattelen, mutta en ollut kuunnellut itseäni kovin tarkasti.

En myöskään tiennyt, että ajatus on energiaa. Enkä tiennyt, että energian kasautuessa, se saa muodon. En tiennyt, että ajatukset toteutuvat.

Tulin luoneeksi omilla ajatuksillani monenlaisia olosuhteita ja tilanteita, jotka olivat minulle yllätyksiä. Ne olivat yllätyksiä siksi, etten ollut huomannut ajatuksiani. En ollut kiinnittänyt niihin kovin paljon huomiota, sillä ajattelin, että nehän ovat kuitenkin vain ajatuksia.

Mutta ei ole vain ajatuksia. Mielellä on voimaa. Mieltä ei ole helppo tuntea, jos sitä tarkkailee vain pintapuolisesti, ja ottaa sen annettuna. Mieltä täytyy opetella kuuntelemaan. Mieli ei olekaan minä, vaan jokin toinen, joka on minussa. Voima, jota voi käyttää, mutta vain, jos sen tuntee.

IMG_0730