Suomalaisille luonto on läpitunkevan läsnä paikasta riippumatta, vuodenaikojen myötä. Emme voi sivuuttaa luonnon voimaa, kun kesäisin valo täyttää päivät ja yöt ja kun talvella kuljemme useamman kuukauden hämärän ja pimeyden ympäröimänä. Harva meistä on täysin välinpitämätön tai vastustuskykyinen vuodenaikojen tai säiden vaihtelulle.
Kesäisin suuri osa meistä voimaantuu valon vaikutuksesta. Huomaamme sen jo keväällä, kun ensimmäiset elpymisen merkit näkyvät kaduilla, pihoilla ja luonnossa. Ihmisetkin tuntuvat toisenlaisilta. Valo avaa meidät.
Onko sitten niin, että menemme talveksi kiinni. Ja jos näin on, voisiko sillä olla jokin tarkoitus. Voisiko siinä olla jokin viisauden siemen, jota meille vuosi toisensa jälkeen tarjoillaan.
Mitäpä jos ulkoinen pimeys onkin muistutus siitä, miten meidän on tarkoituskin aika ajoin kääntyä ja kurottua itsemme puoleen. Jospa meidän on tarkoitus etsiä sisältämme sitä valoa, joka niin luontevasti on ympärillämme kesäisin.
Ehkä tässä onkin ulkoisen maailmamme suuri viisaus. Näemme osan aikaa vuodesta valon ja kirkkauden ympärillämme, näemme maiseman ja ympäristömme runsaana ja kukoistavana. Otamme sen kiitollisena vastaan ja ehkä huokaamme toivomuksen siitä, kuinka tämä voisi jatkua aina. Syksyn tullen ulkoiset valot sammuvat. Ehkä meiltä silloin kysytään, näetkö sen kaiken edelleen. Löydätkö sen vielä, uudelleen, nytkin, kun sitä ei sinulle enää luonnon toimesta heijasteta.
Jos silloin emme jäisikään kysymään, miten tämän pimeyden taas kestää tai minne sitä pakenisimme. Jos silloin sukeltaisimmekin toiseen maailmaan itsessämme. Voisimmeko löytää sieltä samaa valoa ja kirkkautta, runsautta ja lämpöä.
Vaikka emme sitä tänä vuonna löytäisikään, uusi kevät ja kesä saapuu silti. Muistuttaen ja kertoen, mistä tässä olikaan kyse. Jotta taas seuraavana talvena voisimme harjoitella samaa.
Luulen että luonto yrittää opettaa meille jotain. Jos emme vastustaisi sen tapaa opettaa, vaan kuuntelisimme sen viestiä, ehkä löytäisimme itsestämme sen, mikä on luonnolle itsestään selvää. Valo ja pimeys vaihtelevat vuorollaan, mutta uuden elämän siemen on näkyvissä kuihtuneessakin kukassa ja kuuran alla lepäävässä maisemassa.
Marita Niemelä 