Tiedätkö sen tunteen, kun huomaat, että juuri käsillä olevassa hetkessä on kaikki, mitä koskaan tarvitset. Että olet onnellinen juuri nyt, ilman näkyvää syytä, ilman suuria valmisteluja, ilman ponnistelua. Rauha ja onni vain ovat siinä, läsnä. Uskon, että meillä kaikilla on omat tapamme päätyä tuohon tilaan. Toiset ovat löytäneet väylänsä sinne jo kauan sitten, helposti ja luonnollisesti. Toiset vielä etsivät, toiset taas ovat tiensä jo löytäneet, mutta eivät ehkä ole sitä vielä huomanneet.

Minulle tuo tunne tulee usein, kun kuljen suolla. Suot ovat hankalia, niillä on vaikea kulkea ja ne ovat arvaamattomia. Mutta suossa on karua kauneutta ja autiota voimaa, joka lumoaa minut. Suoperäisen maan yksityiskohdat ovat kiehtovia ja sen värit ovat lukemattoman monisävyiset. Suon kauneus saa minut hiljentymään ja lepäämään. Suolla kulkemisesta ei ole ulkoisilla mittareilla mitattuna mitään hyötyä eikä se edistä elämässäni mitään näkyvää, mutta siinä on ainutlaatuista voimaa, joka tekee minut hyvin rauhalliseksi. Olen onnellinen suolla. Usein suolla huomaan miettiväni, miten se kaikki riittää. Siinä hetkessä, kun olen keskellä suomaisemaa, katson sen kauneutta ja ihastelen sen hiljaista voimaa, en tarvitse enää mitään, sillä minulla on jo kaikki mitä voin koskaan toivoa.

Jotain mystistä ja oikeaa on siinä tunteessa, että tämä kaikki riittää juuri nyt. Että mitään muuta ei tarvita. Siinä tunteessa on jotain hyvin syvää, jotain merkillisen totta. Että ihminen voi jossain tilanteessa kokea sellaisen hetken, tuntea sen rauhan, joka on ääretön ja jolla ei ole loppua. Sen täytyy olla hetki, jolloin sielu tuntee itsensä täysin ravituksi ja jolloin ihmisen sisimmässä asettuu jotain paikalleen, niin todesti ja syvästi, että sille ei oikeastaan enää löydy sanoja. Sen hetken täytyy olla tärkeä ja merkittävä, vaikka seuraavassa hetkessä ihminen tempautuisikin taas arjen pyörteisiin, jossa tuo tunne helposti unohtuu tai katoaa. Sen täytyy jäädä jonnekin syvemmälle muistiin, jollekin sellaiselle tasolle, josta käsin se ravitsee ihmistä vaikka ihmisen mieli ei sitä enää muistaisikaan.

Mietin, onko niiden hetkien tarkoitus opettaa meille se, miltä rauha ja onni tuntuvat, jotta emme lopulta enää tyytyisi muuhun. Jotta oppisimme näkemään ja kokemaan, mitä on syvä sielunrauha ja jotta osaisimme etsiytyä sen ääreen lopulta kaikissa elämämme tilanteissa. Että huomaisimme, ettei ole merkitystä sillä, mitä teemme, vaan ainoastaan sillä, että löydämme itsellemme sopivan tavan tuntea puhdasta iloa, onnea ja rauhaa. Että löytäisimme itsellemme oikean tavan johdattaa meidät sielumme äärelle.

Sitäkö on kutsumuksen seuraaminen. Sitäkö on sydämen kuuntelu. Sitäkö on aito oman elämäntien kulkeminen. Että löytää sen, mikä opettaa minulle, mitä rauha on.

Blogikirjoitus on osa tekeillä olevaa kirjaani, jonka työnimenä on Quantum moment: rohkeus muutokseen. Kirjasta lisää täällä.