Elämä meissä

Joskus kuulee sanottavan, että oikeastaan emme elä elämäämme, vaan elämä elää ja toteuttaa itseään meidän kauttamme. Että olemme välikappaleita sille elämänvoimalle, energialle, joka haluaa kokea maailman ja tuntea sen eri puolet. Meidän osamme on antautua tuon voiman edessä ja antaa sen tulla eläväksi. Antaa sille väylä, jonka kautta se voi näyttäytyä. Osanamme on synnyttää elämää, joka päivä. Kokemuksia, tunteita, ajatuksia, virtaavuutta.

Pohjimmiltaan kyse on kai siitä, että ihminen antaa korkeammille voimille mahdollisuuden astua omaan elämäänsä. Luovuuden kukoistaessa ihminen sallii elämänvoiman purkautua itsensä kautta luoden muotoja ja näkymiä, jotka ovat arkimielen tavoittamattomissa. Luovuus kumpuaa jostain syvemmästä lähteestä, johon meillä ei rationaalisen ajattelun kautta ole pääsyä. Avautuessaan rakkaudelle ihminen hiljalleen purkaa itsestään kaikki ne suojamuurit, esteet ja tukokset, joita on vuosien varrella itseensä kerännyt ja jotka estävät rakkautta virtaamasta ihmisessä vapaasti, ilman tietoista ohjailua. Ja kun kyse on elämälle antautumisesta, elämään luottamisesta, ihminen hyväksyy oman roolinsa rajallisuuden ja tuntee, että jokin suurempi voima kannattelee kaikkea.

Jotain syvällä tavalla helpottavaakin on siinä ajatuksessa, että tämä kaikki ei ole meidän käsissämme. Että emme voi hallita kaikkea, omassa elämässämmekään. Että jokin suurempi ymmärrys meissä tekee koko ajan työtään, haluten esiin, haluten ohjata meitä kokemaan elämänvoiman kaikessa sen kauneudessaan ja kipeydessään, vieden meitä yhä lähemmäs sitä, mitä voidaan kutsua ydinolemukseksi. Ja että sillä tasolla meistä kaikista löytyykin yhä enemmän yhtäläisyyksiä erojen sijaan. Ehkä sillä tasolla kaikki todellakin on yhtä ja samaa.

Ja jotain vapauttavaa on siinä ajatuksessa, että itsensä, egonsa, voi laittaa sivuun. Että ainakin hetkittäin voi luopua loputtomista keskusteluista itsensä kanssa ja jättää huomiotta egon ohjaamina laaditut suunnitelmat, suorittamisen, kehittymisen ja itseanalyysin, joka uuvuttaa ihmisen jo ensimetreillä. Että meidän on ehkä sittenkin jollain tasolla tarkoitus asettua sivuun sisimpämme ja elämän tieltä. Jotta elämänvoima pääsisi tekemään omaa työtään ja jotta elämän syvin olemus tulisi näkyville. Ehkäpä sen kautta jokaisessa päivässä voisi olla jotain pyhää, jotain yhtä aikaa ainutkertaista ja ikuista.

img_1309

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s