Mitäpä jos

Periksi ei anneta.

Siinäpä se, luja, pettämätön, tuttuakin tutumpi lausuma, tunne, uskomus, periaate. Sisukkaasti vain eteenpäin, sinnitellen. Kyllä se siitä sitten aikanaan helpottaa, kunhan et vain luovuta, kunhan et vain hellitä. Sinnittele vielä.

Kuinka moni meistä sinnittelee, päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Jatkaen valitsemallaan tai annetulla tiellä, sen mukaisesti kuin on joskus uskonut tarpeelliseksi. Vaikka olisi vaikeaa, vaikka ei tuntuisi hyvältä, vaikka ei tuntuisi oikealta. Vaan koska niin kuuluu tehdä, koska sanotaan että se on oikein, koska sellainen maailma vain on, koska ajat ovat nyt tällaisia. Koska täytyy tehdä uhrauksia, koska mitään ei saa helpolla. Koska periksi ei anneta.

Kuinka moni meistä uskoo tähän kuin huomaamattaan, samalla väsyen, hiipuen, kuluen, heiketen. Loputtomasta sinnittelystä uupuneena huokaisten. Tuntien kiristyksen itsessään, kehossaan, mielessään, ympärillään.

Mutta mitäpä jos se meneekin ihan toisin.

Mitäpä jos antaisimme periksi. Mitäpä jos luovuttaisimme, hellittäisimme, lopettaisimme vastavirtaan uimisen. Mitäpä jos taistelut eivät olisikaan tarpeen, mitäpä jos emme sinnittelisikään. Mitäpä jos vain antaisimme olla. Mitäpä jos vain hyväksyisimme, mitä on. Mitäpä jos vain hyväksyisimme, mitä olemme.  

Mitäpä jos periksi antaminen ei johtaisikaan täyteen kaaokseen, hajaannukseen, kaiken hajoamiseen ja menettämiseen. Mitäpä jos hellittäminen toisikin uutta voimaa, jotain jonka varassa voisi ponnistaa, jotain joka työntäisi eteenpäin. Myötätuulta. Ja mitäpä jos myötätuuli kuljettaisikin meitä eteenpäin, vieläpä ihan oikeaan suuntaan, ilman ponnisteluja, ilman taisteluja. Mitäpä jos kohtaamme kaikki oikeat asiat matkamme varrella silloin, kun emme pistä vastaan vaan kun vain annamme olla.

Sillä eikö se tuntuisi sittenkin jotenkin oikeammalta niin. Että asiat menisivätkin oikeaan suuntaan silloin, kun se tuntuu helpolta ja silloin, kun emme vastusta sitä, mitä on. Vaikka se olisikin jotain muuta kuin mitä olemme suunnitelleet tai tavoitelleet. Vaikka se ei vastaisikaan sitä kuvaa, jota olemme itsestämme tai elämästämme luoneet. Eikö silloin voisi löytyä jotain ihan uutta, jotain aidompaa, todempaa, oikeampaa.

Sillä eikö se kuulostaisi juuri siltä, miten luontokin toimii. Muovautuen virtojen, tuulien, säiden, vuodenaikojen, elämän voimien mukaisesti ja suuntaisesti. Antaen periksi, antautuen. Aina muuttuen, aina eteenpäin kulkien, suurempaa suunnitelmaa kunnioittaen. Harmoniaa kohti.

Mitäpä jos se meneekin niin.

 

Blogikirjoitus on osa tulevaa kirjaani, jonka työnimenä on Quantum moment: rohkeus muutokseen. Kirjasta lisää täällä.

IMG_0018

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Mitäpä jos

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s