Pientä epämukavuutta, kireyttä, tyytymättömyyttä on melko helppo väistää. Voi esittää itselleen, ettei huomaa pientä kalvavaa tunnetta, joka tuntuu kulkevan vierellä. Ei ehkä jaksa ottaa selvää tai ei ehkä halua tietää, mistä siinä on kyse. Ehkä mieluummin lisää vauhtia tai tuottaa lisää ääntä ympärilleen, jotta tunne väistyisi.

Uskon että arjen kalvava tyytymättömyys on useimmiten mielen tuotetta. Se on peräisin jostain uskomuksesta, ihanteesta tai toiveesta, jonka mieli on asettanut ja jota ympäröivä maailma ei kykenekään täyttämään. Koska maailma ei vastaa odotuksiin, huutaa mieli vastalauseitaan. Vastalauseet tuntuvat meissä epämääräisenä kiristyksenä ja ahdistuksena. Mikäli maailma joskus sattuisikin vastaamaan mielen odotuksiin, mieli pelkää että tilanne muuttuu. Ja kuiskii jo seuraavassa hetkessä muutoksen pelkoaan. Muutoksen pelko tuntuu meissä samanlaisena kiristyksenä ja ahdistuksena kuin vastalauseetkin.

Mutta ihminen ei ole yhtä kuin mieli. Meissä kaikissa on taso, johon mielen uskomukset eivät yllä, jota mielen tyytymättömyys ei hallitse ja jossa olemme vapaita kokemaan maailman sellaisena kuin se on. Nauttimaan jokaisen päivän tuoreudesta ja syvyydestä, ilman mielen painolastia. Kevyenä, vapaana, onnellisena. Uskon että tuon tason tavoittamisessa auttaa, kun oppii erottamaan todellisen minän ja mielen toisistaan. Oppii huomaamaan hetket, jolloin mieli on hiljaa ja tiedostaa, miltä se tuntuu. Oppii, miltä sielunrauha tuntuu.

Jospa aina pelon tai tyytymättömyyden tunteen tullessa muistaisi, että se on vain mieli, ego, joka näin tuntee. Olisiko silloin helpompaa antaa tunteen virrata sellaisenaan, sitä mitenkään sensuroimatta tai arvottamatta, ja antaa sen saman tien myös poistua, mennä menojaan. Olisiko silloin helpompaa vain tuntea ja samaan aikaan olla samaistumatta tunteeseen. Tunnetta katsellen ja ymmärtäen. Mieltäen sen egon tuskaksi, ei minun.

Voisiko epämiellyttävän tunteen ottaa jopa kiitollisena vastaan. Muistutuksena siitä, että en ollutkaan hereillä, täysin läsnä itsessäni. Että ulkokuori, mieli, ego ehti ottaa vallan. Jospa tuo tyytymättömyyden tunne olisikin meille herättäjä, havahduttaja, muistuttaja. Ei sen enempää eikä vähempää. Ei tarvittaisi loputonta tulkintaa, ymmärrystä, analyysia. Olisi vain muistutus, että tässä hetkessä mieli peitti alleen sielun. Ja että voimme valita toisenkin tien.