Olen blogissani jo usemman vuoden ajan kirjoittanut aiheista, jotka minua eniten kiehtovat – ihmisyydestä, sielusta, henkisyydestä, mielen maailmasta, syvästä rauhasta, elämä valoista ja varjoista sekä yhteydestä. Ajattelen, että olemme kaikki jollain tavalla yhteydessä toisiimme, todennäköisesti paljon merkittävämmällä tavalla kuin monesti ajattelemmekaan. Uskon, ettei ole olemassa todellista erillisyyttä, vaan me kaikki vaikutamme toinen toisiimme jatkuvasti paitsi arkisissa kanssakäymisissä, myös henkisen olemuksemme tasolla. Ajattelen, että loppujen lopuksi kaikki sielut ovat yhtä. Kuitenkin tässä ihmisen arkisessa maailmassa näyttäydymme itsellemme ja toisillemme myös erillisinä yksilöinä. Meillä jokaisella on oma persoonamme, oma ulkomuotomme, elämämme, ajatuksemme ja tunteemme. Vaikka olisimmekin sielun tasolla yhteydessä toisiimme, arkinen ihmiselämä ei tuota yhteyttä aina tunnista. Joudumme tekemään töitä, jotta löytäisimme yhteyden toisiimme. Joudumme itse asiassa tekemään töitä, jotta löytäisimme yhteyden itseemme.

Olen ollut pitkään kiinnostunut siitä, miten ihmisten – tai tarkemmin sanottuna sielujen – välinen henkinen yhteys vaikuttaa meihin. Tunnen itseni onnekkaaksi, kun sain juuri valmistuneessa  gradussani käsitellä yhteyden rakentumista, tällä kertaa psykologian näkökulmasta. Graduni aiheena on pariskunnan välisen yhteyden rakentuminen pariterapiassa. Tutkimuskirjallisuuteen tutustuessani minua puhutteli John Gottmanin ja hänen kollegoidensa usean vuosikymmenen ajan jatkuneisiin tutkimuksiin perustuva teoria hyvästä parisuhteesta. Eräs keskeinen elementti vakaassa parisuhteessa on pariskunnan välinen tunneyhteys. Tämä ei tietenkään ole yllättävä tieto. Minut pysäytti kuitenkin se, mikä Gottmanin mukaan on tärkein keino luoda emotionaalista yhteyttä pariskunnan välille. Hänen tutkimustensa mukaan pariskunnan keskinäisen tunnepohjaisen yhteyden perustana ovat yksittäiset arkiset hetket, jolloin toinen osapuoli ilmaisee omia tarpeitaan ja pyrkimystään yhteyteen toisen kanssa. Kyse ei välttämättä ole kovin monimutkaisesta tai juhlavasta tilanteesta. Voi olla kyse siitä, että toinen haluaisi kertoa päivästään, purkaa harmitustaan jostain asiasta tai vaikkapa ilmaista kuinka kauniilta edessä avautuva maisema hänestä näyttää. Toinen voi vastata näihin ilmaisuihin joko kääntymällä toista kohti, hänestä poispäin tai häntä vastaan. Kohti kääntyminen tarkoittaa toisen sanojen aitoa kuulemista ja niihin ystävällisesti vastaamista. Poispäin kääntyminen tarkoittaa toisen sanojen huomiotta jättämistä, ehkä siksi että itsellä on juuri jotain muuta kesken tai mielessä. Vastaan kääntyminen tarkoittaa toisen sanojen mitätöintiä tai niihin vastaamista epäystävällisesti. Arkisissa kohtaamisissamme sovellamme tietenkin kaikkia näitä tapoja. Gottmanin mukaan olennaista tunneyhteydelle on se, mitä teemme näistä eniten. Kohti kääntyminen luo positiivisen kierteen ja vahvistaa pariskunnan välistä yhteyttä. Lukuisat lyhyet tunnetasolla koetut yhteyden hetket rakentavat pariskunnalle puskuria, josta on hyötyä myös parisuhteen haasteellisissa tilanteissa ja vaiheissa. Vaikeuksia tulee vastaan jokaisella pariskunnalle. Tällöin pienten hetkien myötä rakentunut tunneyhteys toimii kuin pankkitili, jolta voidaan kattaa tilapäisten menoerien kustannuksia suhteelle.

Emotionaalisen yhteyden luominen ja ylläpitäminen on siis jatkuva, päivittäinen harjoitus, joka kantaa pitkälle. Siinä ei kuitenkaan tarvitse olla kyse suurieleisistä teoista tai sanoista. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että vastaa ystävällisesti kun toinen kysyy jotain, kommentoi arvostavasti kun toinen tekee jonkin huomion ja kuuntelee tarkkaavaisesti kun toinen kertoo ajatuksistaan. Gottmanin tutkimuksia lukiessani olin hieman ihmeissäni ja huvittunutkin siitä, miten arkisia tilanteita hän kuvailee. Rakastaminen ja rakkauden osoittaminen ei välttämättä ole lainkaan niin monimutkaista kuin ehkä joskus luulemme.

Uskon, että ajatus arkisten hetkien merkittävyydestä pätee kaikkiin ihmissuhteisiin, ei vain parisuhteisiin. Olemme kaikki jo valmiiksi yhteydessä toisiimme sielujen tasolla.Vaikka henkinen yhteys on olemassa, ei se arkisissa kohtaamisissa ja läheisissä ihmissuhteissamme useinkaan vielä riitä tuomaan meille kokemusta yhteydestä. Ajattelen, että ihmisinä eräs henkisen polun tehtävistämme on tuoda sielujen välinen yhteys näkyväksi arjessamme. Tehtävänämme on ilmentää sielun ominaisuuksia tilanteissa, jolloin kohtaamme toinen toisemme. Peruskysymys on loppujen lopuksi se, käännymmekö arjessa toisiamme kohti, toisesta pois vai toista vastaan?

LÄHDE: Gottman, J., & Gottman, J. (2017). The natural principles of love. Journal of Family Theory & Review, 9(1), 7-26.