Kesä on oivallista aikaa harjoitella ja pohtia armollisuutta. Kirjassani Sielukas elämä – rohkeutta olla minä pohdin armon ja sielun yhteyttä. Kaunista ja levollista kesää sinulle! ❤

”Armolle avautuminen on olennaista silloin, kun ihmisen haluaa kulkea sielunsa viitoittamaan suuntaan. Sielultaan ei voi kätkeä mitään, jolloin myös virheet on paljastettava ja tuotava päivänvaloon. Jotta niiden kanssa kykenee elämään, on kutsuttava elämäänsä armoa.

Elämän ja ihmisyyden pimeyttä ja varjoja ei voi väistää, vaan ne täytyy hyväksyä osaksi itseä. Niitä ei kuitenkaan voi rakastaa ilman armoa. Vasta armo on se, joka antaa ihmiselle mahdollisuuden rakastaa itseään kaikista virheistä, erheistä ja vääryyksistä huolimatta. Armo on se, joka antaa ihmisen hengittää vapaasti, vaikka hän näkeekin itsensä kokonaisena ja epätäydellisenä. Ilman armoa ei ole vapautta, rakkautta eikä kokonaista eheää ihmistä.

Ehkä armo on loppujen lopuksi myös ainoa, joka voi saada aikaan aitoa muutosta ihmisessä. Muutoksen lähtökohtana on, että ihminen ensin antautuu sille, mitä hän on. Hän tunnustaa keskeneräisyytensä ja antautuu armon valaistavaksi. Hän luopuu egonsa omavaltaisuudesta ja tunnistaa sen loputtoman kilpajuoksun, johon ego ihmistä ajaa. Silloin voi jokin liikahtaa syvällä sisimmässä.

Luulen, että vasta antautumisesta ja luovuttamisesta voi alkaa todellinen, syvä muutos. Se vie meidät yhä lähemmäs kohti minuuttamme, sieluamme, aitoa ydintämme. Sellainen muutos kuorii meistä kaiken ulkopuolisen ja ylimääräisen, meihin kuulumattoman, meitä rasittavan, meitä kahlehtivan. Siinä muutoksessa egolla ja mielellä ei ole oikeastaan enää mitään sijaa. Se vain tapahtuu jos on tapahtuakseen, armosta.”

Katkelma kirjastani Marita Niemelä: Sielukas elämä – rohkeutta olla minä (Viisas Elämä, 2018)