Sielu tunnistaa luonnon viisauden

Ajattelen, että luonto tarjoaa ihmiselle ikkunan elämän ja ihmisyyden peruslakeihin. Luonnossa oleskellessaan ihminen voi löytää luonnosta vertauskuvia, yhteyksiä ja vastauksia itseensä tai omaan elämäänsä liittyen. Ne saattavat olla suoria ja tietoisesti koettuja yhtäläisyyksiä, mutta ne voivat toimia myös tiedostamattomalla tasolla, tietoisen mielen ulkopuolella. Ne saattavat puhutella suoraan ihmisen sielua ja henkeä, ilman, että ne tulevat sanallistetuiksi tai jäsennellyiksi ajatusten tasolla.

Luonto tarjoaa ihmiselle tervehdyttävän ja jossain määrin jopa vaihtoehtoisen tavan katsella maailmaa ja elämää. Luonnon kautta ihminen voi esimerkiksi tarkastella elämän luonnollista kiertokulkua. Elämän syklinen luonne ei ole näkyvillä tämän päivän arjessa tai työelämässä, eikä sille tunnu löytyvän sijaa modernin elämän ihanteissa. Länsimaisessa yhteiskunnassa olemme tottuneet tavoitteisiin, mittaamiseen, suorittamiseen ja jatkuvan, lineaarisen kasvun ihanteeseen. Yritysmaailmaa ja talouselämää hallitsevat lainalaisuudet ulottuvat helposti myös siihen tapaan, jolla hahmotamme ihmisyyttä ja ihmiselämää. Tehoja on saatava irti, voittoa tuotettava ja kasvua saavutettava. Yksittäisen ihmisen kannalta jatkuvan kasvun ja kehittymisen ideaali on kuitenkin tuhoisa. Jos ihminen haluaa olla aina ja jatkuvasti nykyistä minäänsä enemmän tai parempi, voi se helposti johtaa uupumuksen tielle.

Elämän luonnollisen kiertokulun vaiheisiin kuuluvat kukoistaminen, lakastuminen, lepääminen ja uuden alun synnyttäminen. Suorituskeskeisessä yhteiskunnassa havitellaan usein tasalaatuista, suoraviivaista etenemistä ja jatkuvaa kukoistamista. Huomio kiinnittyy helposti tulosten tarkasteluun. Yhteiskuntamme on tottunut näkemään vain kukoistusvaiheen kiinnostavana ja arvokkaana. Syvällä sisimmässään ihminen kuitenkin vielä muistaa elämän luonnollisen kiertokulun ja sen jokaisen vaiheen tärkeyden. Luonnon havainnointi ja luonnossa oleskelu voivat vahvistaa tuota muistijälkeä. Nähdessään tai kokiessaan syklisyyden luonnossa, voi ihminen muistaa oman sisäisen ja luonnollisen viisautensa, jota hän kantaa mukanaan sielussaan.

Luonnon syklisyys on suomalaisille jatkuvasti läsnä ja koettavissa vuodenaikojen myötä. Vuodenajat voi nähdä myös vertauskuvana tasapainoisen elämän eri vaiheista. Vuodenajat ovat aistittavissa sekä maaseudulla että kaupungeissa riippumatta siitä, hakeutuuko suomalainen erikseen luontoon vai ei. Luonnon voimaa on kenenkään mahdoton sivuuttaa, kun kesäisin valo täyttää päivät ja yöt tai kun talvella kuljemme hämärän ympäröimänä useamman kuukauden.

Suuri osa ihmisistä voimaantuu kesäisen valon vaikutuksista. Kesällä luonnon kukoistaminen on ilmeistä. Kauneus, runsaus ja valo ovat jatkuvana virtana ympärillämme. Kesällä näemme edellissyksyn lakastumisen, talven lepovaiheen ja kevään uuden luomisen tuloksen. Ikuisen kesän ihanne onkin yhteiskunnassamme vallalla. Kukapa ei haluaisi aina kukoistaa. Ihmiselämää ja luontoa tarkastellessamme huomaamme kuitenkin nopeasti, että kukaan ei voi aina kukoistaa. Jokaisen elämään kuuluu luonnostaan syklejä, joissa vaihtelevat uuden syntyminen, loistaminen, lakastuminen ja syvä hiljaisuus, jolloin ei tunnu tapahtuvan mitään. Aivan kuin talvipäivänseisauksen aikaan luonto on horroksessa, myös ihmisen elämään kuuluu jaksoja, jolloin kaikki on hiljaa ja odottaa. Suorituskeskeinen ja tulosorientoitunut ajattelutapa ei kuitenkaan tunnista tai arvosta näitä elämän perusjaksoja. Sen pauloissa oleva ihminen voi turhautua ja pakottaa itsensä liikkeelle, toimimaan, etenemään ja kasvamaan, vaikka juuri sillä hetkellä se ei ehkä olisikaan hänelle kaikkein otollisinta.

Syksy on lakastumisen aikaa. Lakastuminen ja kuihtuminen voivat olla ihmiselle pelottavia asioita, mutta luonto muistuttaa kauniisti, miten irtipäästämisen aika on myös suuren juhlan aihe. Luonnon syksyinen ruska ja väriloisto juhlii elämää, joka on tullut päätökseen. Aivan kuin luonto tietäisi, että vanhan kuolema on uuden elämän edellytys ja tarjoaa siksi lakastumisen hetkellä kauneinta loistoaan.

Talven ulkoinen karuus, pimeys ja kylmyys tarjoavat ihmiselle hiljentymisen viisautta. Ne kutsuvat ihmistä kääntymään sisäänpäin, itsensä puoleen. Ihmisenkin on aika ajoin levättävä, hiljennyttävä, oltava rauhassa ja sulateltava syklin aikaisempien vaiheiden oppeja. Levon aikana ihmisen on tarkoitus täyttää akkujaan, jotta hänellä olisi taas jotain, josta ammentaa uutta kevään tullen. Hiljaisuuden ja tyhjyyden kohtaaminen vaatii rohkeutta, johon suorittaminen tai tavoitteellisuus eivät anna eväitä. Silti luontoon yhteydessä oleva ihmissielu tietää, miten tärkeitä ja tarpeellisia ne ovat.

Kevät muistuttaa ihmistä luottamaan pieniin alkuihin, ruokkimaan niitä ja vaalimaan niiden kasvua. Pienessä siemenessä on koko elämä, joka ravinnon, lämmön ja valon myötä kasvaa täyteen mittaansa. Kevät muistuttaa ihmistä paitsi elämän voimasta ja mahdollisuuksista, myös sen hauraudesta. Halla voi yllättää ja tuholaiset voivat hyökätä. Kuivuus vaarantaa sadon yhtä lailla kuin liialliset sateetkin. Hento taimi voi kasvaa, kun se löytää kasvuolosuhteisiinsa tasapainon. Eteneminen ei voi olla liian nopeaa eikä liian hidasta. Samoin ihmisen elämän uudet unelmat ja toiveet ovat vasta versoja, pieniä, hauraita ja vaikutuksille alttiita. Silti niihin on sisäänrakennettu voima, joka pitää sisällään kaikki mahdollisuudet täyteen kukoistukseen.

Luonnon syklisyys muistuttaa ja opettaa ihmiselle hitauden arvostamista ja kärsivällisyyttä. Luonnon muutos on jatkuvaa, mutta se ei ole poukkoilevaa eikä se ole useinkaan kaoottista, päämäärätöntä myllerrystä. Suuressa kuvassa luonnon mullistuksetkin näyttäytyvät heilahteluina, jotka ohjaavat luontoa kohti suurempaa tasapainoa ja harmoniaa. Useimmiten luonnon edustama muutos on kuitenkin hidasta, melkein näkymätöntä, omaa sisäsyntyistä tahtia noudattavaa etenemistä.

Luonnon syklisyys tarjoaa ihmiselle rauhallisen ja levollisen näköalan elämään. Sen merkitys voi olla erityisen suuri tänä aikana, jolloin yhteiskunnan vallitsevat arvot eivät korosta niitä ominaisuuksia, jotka olisivat ihmisen sisimmästä käsin katsottuna kaikkein tärkeimpiä. Rauhalla, harmonialla ja tasapainolla on vakaa sijansa ihmisen sielussa. Luonto muistuttaa oman olemuksensa kautta ihmistä tästä ja auttaa ihmistä tavoittamaan tuon rauhan sisimmästään.

Luonto puhuttelee ihmisen sielua hyvin syvästi. Uskon, että luontoa tarkkailemalla ja sen viisaudelle avautumalla voimme loppujen lopuksi oivaltaa kaiken olennaisen ihmiselämästä ja itsestämme.

Teksti on osa artikkeliani Luonto puhuttelee ihmisen sielua, joka ilmestyi keväällä 2019 Vaasan yliopiston julkaisussa Kohti luonnollista hyvinvointia: Näkökulmia luontoperustaisen toiminnan kehittämiseen. Julkaisu on vapaasti ladattavissa Vaasan yliopiston verkkosivuilla. Linkki julkaisuun löytyy täältä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s