Kaamosaika johdattaa hyvin konkreettisesti

pohtimaan pimeyden ja valon välistä suhdetta. 

Tämä pohjoisen syystalvea ympäröivä pimeys 

tuntuu joskus niin äärimmäiseltä ja kaiken kattavalta, 

että se voi tuntua melkein musertavalta.  

Sitä vastaan voi yrittää taistella tai siihen voi yrittää sopeutua.  

Tai sitten voi nähdä pimeyden toisin. 

 

Sillä oikeastaan, pimeyttä ei ole olemassakaan.

On vain valon puutetta. 

 

Ja näistä kahdesta

vain toinen voi hävittää toisen. 

Valon syttyessä 

pimeyttä ei enää ole. 

Pimeyden laskeutuessa, 

valo on pois näkyvistä, 

mutta edelleen olemassa.

Ei tarvita kuin pieni kipinä, 

ja pimeys taittuu.  

Näiden kahden välillä, 

valo voittaa aina. 

 

Sillä näistä kahdesta

vain se on todellinen.