Tekijä: Marita Niemelä

Rohkeutta olla rehellinen

On Tekijä Marita Niemelä4 kommenttia

Monesti sanomme, että kun joku tekee epätyypillisen valinnan elämässään, hän on rohkea. Että hän tekee rohkean valinnan. Ja usein kai miellämme, että rohkeus liittyy nimenomaan siihen, mitä hän valitsee tai siihen muutokseen, jonka tielle valinta vie. Mietin, viekö tämä ajatusmalli meidät välillä harhaan.

Epätyypillistä valintaa sanotaan rohkeaksi, sillä taustalla on kai eräänlainen riskianalyysi. Vaihtoehtojen punnitseminen ja sen mukainen päätelmä, mikä vaihtoehdoista tuntuu epävarmalta ja mikä turvalliselta. Usein turvallisuudessa on kyse siitä, mikä on itsellemme tuttua tai mikä on ympäröivässä maailmassamme tyypillistä. Olemme hyviä liittämään tuttuun ja tyypilliseen valintaan turvallisuuden tunteen. Ehkä miellämme asian niin, että jos ihminen valitsee tuntemattoman ja epätyypillisen vaihtoehdon, on se väistämättä myös epävarma ja turvaton valinta. Ja sen vuoksi valinta on rohkea. 

Mutta onko se sittenkään niin. Eikö ole ennemminkin niin, että kun ihminen on syvästi yhteydessä itseensä ja elää linjassa itsensä kanssa, hän tuntee kyllä, mikä valinta on oikea. Punnitessaan kahta vaihtoehtoa, hän huomaa, kumpi niistä kutsuu enemmän. Hän huomaa, kumpi tuntuu paremmalta. Paremman vaihtoehdon kohdalla tunne sisältää ehkä innostusta, helpotusta tai rauhaa. Vähemmän hyvältä tuntuvan vaihtoehdon kohdalla tunne voi olla tukkeutunut, jolloin ei tunnu oikein miltään. Tai jos vaihtoehto on itselle kovin väärä, tunne voi olla ahdistava.

Ja eikö silloin ole niin, että epätyypillinen valinta voi tuntua täydellisen oikealta ja siksi myös turvalliselta. Ja eikö silloin ole myös niin, että itselle oikean valinnan tunnistamiseen ja tekemiseen ei tarvitakaan varsinaisesti rohkeutta, vaan rehellisyyttä.

Rohkeutta tarvitaan siihen, että ihminen kykenee puolustamaan epätyypillistä valintaansa. Epätyypillisen valinnan todellinen vaikeus liittyy ennemminkin ihmisen kykyyn kohdata ulkomaailma ja sen mielipiteet, näkökulmat ja vaatimukset.

Kyse on kahdesta eri asiasta, yhtäältä kyvystä tehdä valinta ja tietää mikä tuntuu itselle oikealta ja toisaalta rohkeudesta kohdata ulkopuolelta tuleva mahdollinen arvostelu. Ja uskon, että on tärkeää osata erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan. Ettemme tekisi turhan vaikeaksi sitä, mikä on jo helppoa, vaan keskittyisimme poistamaan itsestämme esteet sen toteuttamiseen, mikä aidosti vaatii rohkeutta.

Että rohkaistuisimme olemaan välittämättä normeista ja tyypillisistä vaihtoehdoista. Että uskaltaisimme olla oma itsemme ja elää omannäköistämme elämää. Että uskaltaisimme tehdä valintoja oman totuutemme ohjaamina, yleisestä mielipiteestä riippumatta. Että uskaltaisimme olla rehellisiä itsellemme.

 

Tämä blogikirjoitus on osa tulevaa kirjaani, jota parhaillaan työstän. Työnimenä kirjalla on Quantum moment: rohkeus muutokseen. Kirjasta lisää täällä.

IMG_3347

Täydellisen epätäydellinen ja siksi täydellinen

On Tekijä Marita Niemelä1 kommentti

Täydellisyyden tavoittelu on pohjimmiltaan kauhua siitä, ettei ihminen riitä. Että epätoivoisesti hakee teoillaan vahvistusta sille, että kelpaa, on arvokas ja riittävä. Että kun vain suorittaa tehtävänsä ja työnsä ja elämänsä hyvin, täydellisyyttä tavoitellen, kukaan ei voi sanoa, ettei se ole tarpeeksi. Että itse ei voisi sanoa, ettei riitä. Kunhan vain elää elämänsä niin, etteivät säröt kasva liian suuriksi, ettei kokonaisuudesta puutu jotain olennaista, ettei toimi väärin.

Täydellisyyden tavoittelussa on kyse myös turvan ja suojan tavoittelusta. Suojautumisesta arvostelua ja kyseenalaistamista vastaan. Turvan hakemista kauniiksi kiillotetun naamion takaa. Häpeän pelkoa ja epäonnistumisen mahdollisuuksien välttelyä.

Täydellisyyden tavoittelu pistää ihmisen lujille. Se johtaa yhä uudelleen tilanteisiin, jossa ihminen ei ihan vielä riitä, jossa hän ei ihan vielä ole saavuttanut täyttä potentiaaliaan, jossa hän ei ihan vielä ole arvokas. Mutta ihan kohta on, kunhan ensin tekee, toteuttaa, suorittaa, onnistuu, löytää, oivaltaa, uskaltaa.

Miten uuvuttava tapa elää.

Täydellisyyden tavoittelu on egon projekti, ei sielun. Kyse on egon tarpeesta hallita omaa tarinaansa, luoda kuvaa ja kertomusta itsestään. Ylläpitää naamiota, joka rakentuu pelolle. Ego vertailee ja arvottaa. Ego on se osa ihmistä, joka pelkää, ettei se riitä.

Sielulla ei ole tarvetta verrata tai arvottaa, sillä sielun maailmassa kaikki on jo täydellistä, keskeneräisyyskin. Sielu kysyy ihmiseltä: mitäpä jos vahvistaisit ja alleviivaisit omaa epätäydellisyyttäsi. Jospa et yrittäisikään paeta sitä, vaan toisit sen päivänvaloon.

Sielu tietää, että vasta kun pelot tuodaan päivänvaloon, ne alkavat kutistua. Pelko on suurimmillan silloin, kun se on pimeydessä, kun sitä ei täysin näe, kun sen olemassaoloa ei haluaisi myöntää. Kun se peitetään egon rakentaman naamion taakse. Vasta kun se näytetään, alkaa sen voima heikentyä.

Irtipäästämisen vaikeus on egon rimpuilua ja paljastumisen pelkoa. Ego pelkää oman tarinansa hajoamista ja paljastumista. Siksi se pitää niin kovaa meteliä, jos sen suojakuorta ollaan ottamassa pois.

Mutta sielu kuiskii, kuinka epätäydellisyyden kautta löytyykin se oikea, todellinen täydellisyys, ihmisyys, minuus. Sielu sanoo: Olet täydellisen epätäydellinen ja juuri siksi niin täydellinen. Uskalla näyttää se.

IMG_3217

Pitkä matka lähelle

On Tekijä Marita Niemelä2 kommenttia

Uskon tällä hetkellä vahvasti siihen, että meillä kaikilla on oma, ehkä jopa jollain tavalla ennalta määrätty tiemme. Sellainen, jonka sisimpämme tunnistaa, kun sen kohtaa ja kun sille osuu. Sellainen, joka tuntuu jotenkin etäisesti tutulta, vaikka sen varrella olisikin entiseen verrattuna täysin uudenlaista maisemaa. Sellainen, jota kulkiessa tuntee olonsa kotoisaksi ja jonka varrella saa hengittää vapaasti, omana itsenään.

Voi olla, että monesti kuljemme jo ihan sen tien lähettyvillä. Emme ehkä ole sitä ihan vielä löytäneet, mutta meillä on jo käsitys, että se on olemassa. Tiedämme, että se on jossain, ehkä jo seuraavan mutkan takana. Ja voi olla, että joskus jopa näemme sen jo ja tiedämme, miten sinne päästään.

Mutta tietämisestä on vielä pitkä matka tekoihin ja toimintaan. Pitkä matka niihin askeliin, jotka lopulta johdattavat päämäärään. Sillä joskus on helpompi olla hukassa kuin kulkea sitä tietä, joka on oma. Ja ehkäpä sen silloin täytyy saada olla niin.

Ehkäpä joskus vain tuntuu turvallisemmalta kulkea pusikossa, vaikka tie kulkee vieressä. Ehkä välissä oleva oja tuntuu liian syvältä ja leveältä. Ehkä silloin voisi luottaa siihen, että tie kaartaa eteen vielä uudelleen ja silloin sille uskaltaa jo astua. Että aikanaan sokkona kulkeminen ei enää tunnu turvalliselta. Että aikanaan selkeyden ja puhtaan ilman kaipuu kasvaa niin suureksi, ettei enää haluakaan tehdä muuta kuin hypätä ja luottaa.

Ja voihan olla, että sitä tietä on sitten aikanaan kovin kevyt astella. Mutta jos tänään on vielä turvallisempaa kulkea piilossa, ehkä sen voisi itselleen sallia. Ihan vain rakkaudesta ja lempeydestä itseään kohtaan. Tietäen, että oikea aika tulee kyllä. Vaikkapa huomenna.

thumb_IMG_3196_1024

Valintoja sisimmästä käsin

On Tekijä Marita NiemeläJätä kommentti

Totuuteen ja rehellisyyteen sitoutuminen johdattaa mielenkiintoiselle polulle. Kun ihminen alkaa seurata sisäistä ääntään, minuuttaan ja omaa totuuttaan, ei paluuta entiseen enää ole. Ennen niin selkeät käsitykset itsestä ja elämästä saattavat kääntyä päälaelleen eivätkä aikaisemmin itsestäänselvät valinnat välttämättä enää tunnukaan oikeilta ja omilta.

Sisäinen ääni voimistuu, kun sille antaa sijaa. Toisaalta se pitää meteliä myös silloin, kun sitä yrittää tukahduttaa tai kun ihminen toimii sitä vastaan. Toiset reagoivat sisimpänsä meluun herkemmin, toiset taas eivät ymmärrä mistä on kysymys. Ihminen kokee kenties vain epämääräistä ahdistusta, jolle ei tunnu löytyvän selitystä. Ulkoisestihan kaikki saattaa olla hyvin ja elämän palikat kohdallaan.

Sisimmän kuunteleminen johdattaa minuuden äärelle. Mutta voi olla, että aikaisempi käsitys omasta itsestä ei olekaan se sama minä, jonka ihminen pysähtyessään ja hiljentyessään löytää. Voi olla, että todellinen minä on monella lailla vastakkainen sille ihmiselle, joka juuri nyt elää minun elämääni.

Kun ihminen alkaa ottaa omaa elämäänsä takaisin itselleen ja alkaa elää elämäänsä sinä ihmisenä joksi on syntynyt ja jona ollessa ei tarvitse ponnistella, ympäristössäkin voi tapahtua suuria muutoksia. Omaksi itseksi tuleminen ei ole aina harmonista ja helppoa, sillä todennäköisesti se vaatii luopumista jostain, mikä ei sisintä enää palvele. Jos itselleen on rehellinen, luopumista odottavat asiat on melko helppo tunnistaa. Niistä ei vain tule hyvä olo.

Toisaalta kun oman totuuden ääni tulee tutuksi, valinnatkin helpottuvat. Valinnan vaikeus tulee ehkä siitä, että ihminen ei vielä täysin erota ulkopuoleltaan tulevia toiveita ja paineita omasta äänestään. Tai siitä, ettei sisäiseen ääneen vielä täysin uskalla luottaa. Tai siitä, että oman polun kulkeminen voi kaikessa epävarmuudessaan ja yllättävyydessään olla sittenkin pelottavaa.

Mutta kun yhä useammin tekee valintoja sisimmästään käsin, alkaa hiljalleen tiedostaa, että sisäinen ääni toimii kaikissa valintatilanteissa välittömänä palautteenantajana. Sisäinen totuus tuntuu oikealta. Ei välttämättä järkevältä, ei välttämättä helpolta, ei välttämättä riskittömältä. Yksinkertaisesti oikealta. Minulle. Ja siinä tilanteessa valinta onkin yhtäkkiä helppoa, sillä vaihtoehtojakaan ei enää ole. On vain oma totuus ja sen mukainen valinta.

IMG_3031