On asioita, jotka estävät todellista minää, sielua, tulemasta esiin ihmisessä. Jokaisella ihmisellä, jokaisella sielulla, on omat haasteensa ja vaikeutensa, jotka sen tulee tässä elämässä kohdata ja ylittää päästäkseen esille koko voimassaan.

Todellista minää ei kai voi päästää esiin, ellei sen olemassaoloa ensin tunnista. Jos pysähdyn kuoreen, tähän ihmisyyteen, identiteettiini, tarinaani, elämänkaareeni, elämäntilanteeseeni, en voi tavoittaa sielun syvyyttä. Onko ensimmäinen askel oivaltaa, että minä olenkin enemmän. Ihminen onkin jotain enemmän, jotain muuta. Ihmisen ydin onkin se, jolla on merkitystä. Ydin, jossa asuu rauha, tasapaino ja rakkaus.

Oivalluksen myötä saattaa syntyä halu pysähtyä ja kohdata itsensä, oppia tuntemaan tuo todellinen minuus. Tarvitaan aikaa, tilaa, hiljaisuutta, keskeneräisyyden sietämistä. Pysähtymisen myötä ehkä huomaa, miten monin tavoin ihmisen oma mieli asettaa esteitä todellisen minän kohtaamiselle. Jokaisella meistä on omat henkilökohtaiset pelkomme, jotka pysäyttävät todellisen minän, kun se pyrkii esiin. Sulkevat sen kuoreensa.

Pelot ja niistä lähtöisin olevat toimintamallit ovat kuin ihmisen suojakilpiä ulkoista maailmaa vastaan. Ne ovat opittuja toimintatapoja, joihin ihminen turvautuu silloin, kun tuntee olonsa uhatuksi, haavoittuvaksi, herkäksi. Mutta todellisuudessa ne eivät suojaa, vaan kahlitsevat. Estävät todellista minää tulemasta näkyville. Sielu on silloin tavoittamattomissa, myös itsellemme.

Mietin omia esteitäni sielun tavoittamiselle, sielusta käsin elämiselle. Listalleni kirjautui hallinnan menettämisen pelko, hylätyksi tulemisen pelko, heittäytymisen vaikeus, ujous, turvallisuushakuisuus. Asioita, joilla jokaisella on oma syynsä ja tarkoituksensa elämässäni. Uskon, että tehtävänäni on oppia elämään niiden kanssa siten, etteivät ne enää estä todellisen minän esiintuloa. Ensimmäinen askel uudenlaisessa rinnakkaiselossa pelkojen kanssa on tuoda ne päivänvaloon.

Miltä Sinun listasi näyttää?