Tekijä: Marita Niemelä

Sinä riität

On Tekijä Marita Niemelä1 kommentti

Miten vapaata onkaan elämä, kun ei tarvitse olla mitään muuta kuin se joka on ja olla juuri siinä, missä on, juuri tänään. Se vapaus on ulottuvillamme, kunhan sen vain muistamme, huomaamme ja oivallamme todeksi. Kunhan muistutamme siitä itseämme riittävän usein.

Sillä se jää helposti unohduksiin. Se jää tavoittelemisen, suunnittelemisen, eteenpäin menemisen, suorittamisen, itsensä kehittämisen ja tulevaisuudesta innostumisen jalkoihin. Se, että kuljemme eteenpäin ja kehitymme ja innostumme, ei tarkoita ettemmekö voisi olla levollisia juuri nyt. Ettemmekö voisi levätä itsessämme juuri tänään. Tässä näin, tällaisena kuin olemme. Koimme sitten olomme tänään onnelliseksi, tyytyväiseksi, väsyneeksi, surulliseksi, riemulliseksi tai tasaisen rauhalliseksi.

Jospa sanoisimme itsellemme tänään: minä riitän juuri tällaisena kuin olen tänään ja että olen juuri tänään juuri oikeassa paikassa. Jospa emme antaisi egon sanella elämäämme, vaan sanoisimme aidosti, että minä rakastan sitä minää, joka olen tänään enkä malta odottaa sitä minää, joka minusta vielä kuoriutuukaan. Ja että on mahtavaa olla minä tänään, tällaisena, tässä ja nyt.

IMG_2960

Osia ketjussa

On Tekijä Marita Niemelä4 kommenttia

Se on monesti niin pienestä kiinni. Vain pieni asia, sana, teko, hymy, huomionosoitus toiselle ihmiselle. Ja kaikki voi sen myötä muuttua tai sysätä häntä eteenpäin, oikeaan suuntaan. Se voi olla juuri se puuttuva linkki, juuri se viimeinen tarvittava voimanlähde ennen suurta muutosta. Ja vaikka emme aina näe tekojemme vaikutuksia tai löydä todisteita siitä, miten juuri sinä ja minä muutamme maailmaa, ei se silti tarkoita, ettei niin tapahtuisi.

Sillä onhan sinullekin ehkä käynyt niin. Tarvittiin vain jokin näennäisen pieni asia, josta tulikin sinulle suuri. Juuri se ratkaiseva sana tai teko, jonka jälkeen uskalsit tehdä päätöksen tai jonka jälkeen yksinkertaisesti vain tunsit olosi hyväksi, ehkä pitkästä aikaa. Jokin pieni ele, joka olikin merkittävä juuri sinulle.

Emmehän me yleensä kerro toisillemme näistä asioista. Emme anna palautetta sille kirjailijalle tai laulajalle, jonka teos on meidät pelastanut. Emme aina muista kertoa läheisillemme, kuinka heidän sanansa ovat luoneet meihin uskoa juuri oikealla hetkellä. Emme kerro tuntemattomalle, kuinka hän meidät kohdatessaan toikin mukanaan yllättävää iloa tai juuri sitä mitä sillä hetkellä eniten tarvitsimme. Sillä kaikessa ihmeellisyydessään se on sittenkin niin tavallista. Sitähän tapahtuu. Me vaikutamme toinen toisiimme kaiken aikaa. Enemmän kuin ehkä muistammekaan.

Ja vaikket sinä sitä tietäisikään, olet ollut muuttamassa jonkun maailmaa. Olet ollut rakentamassa muiden todellisuutta. Sinun sanoillasi ja teoillasi on ollut merkitystä. Vaikka et sitä näkisi, sitä tapahtuu.

Sitä pientä hyvää sanaa ei kannata jättää sanomatta eikä kaunista tekoa tekemättä. Sillä ei maailman muuttaminen sittenkään ole aina niin kovin vaikeaa tai suurisuuntaista. Me olemme kaikki osia ketjussa, senhän me tiedämme. Vaikka emme sitä näe, ketju on olemassa. Eikä kysymys ole siitä, voimmeko vaikuttaa maailmaan ja toinen toisiimme, vaan siitä, miten niihin vaikutamme.

IMG_2716

Liikkeellä

On Tekijä Marita Niemelä5 kommenttia

Pelko pysäyttää ja jähmettää. Se ei päästä eteenpäin, siihen jää jumiin. Ei enää tiedä, mihin suuntaan liikahtaisi ja siksi ei liikahda minnekään. Kai se on pelon ydintä. Estää liike, joka suuntautuu pelkoa kohti.

Sillä niinkin on, että pelko on suurimmillaan juuri ennen kuin sen kohtaa. Silloin, kun väistämisen mahdollisuus on vielä olemassa houkuttelevana, vaistomaisena reaktiona. Väistä ja pakene. Siihenhän pelko kehottaa. Ja kuitenkin pelko siitä, mitä voisi tapahtua, mitä ehkä tapahtuu, mitä ei varmuudella tiedä tapahtuvaksi, on ehkä sittenkin pahempi kuin se, mitä lopulta tapahtuu.

Silloin, kun pelon lopulta kohtaa, ei ole enää takaisinpaluun mahdollisuutta. Silloin ollaan jo menossa eteenpäin, liikkeessä. Ja ehkäpä juuri liike tuo vapautta ja helpotusta pelkoon. Liikkeessä kaikki on mahdollista ja kaikki on muutoksessa. Ja kun kaikki on muutoksessa, ei mikään ole pysyvää, ei edes pelko tai se, mitä pelkää. Liike tekee sen, että olosuhteet, tapahtumat ja tunteet muuttuvat. Ja muuttuessaan lopulta menevät myös ohi, hyvässä ja pahassa.

Kun pelkää, vaistomaisena liikkeenä on pysähtyä ja sitten perääntyä, jäädä odottamaan. Mutta jospa askel kulkisikin pysähdyksen jälkeen eteenpäin. Jos kohtaisi eikä väistäisi. Toimisi eikä jähmettyisi. Luottaisi, että eteenpäin suuntautuva liike vapauttaa.

IMG_2208

Miksi pitäisi

On Tekijä Marita NiemeläJätä kommentti

Onhan se niinkin, että peloilla ja rajoitteilla on aina tarkoituksensa. Niillä on jokin tehtävä, jota varten ne ovat minussa. Jokin syy, jonka vuoksi olen ne valinnut. Useimmiten tiedostamattani, uskoisin.

Irti päästämisen harjoittelu alkaa siitä, kun tunnistaa itsessään ne asiat, jotka turhaan rajoittavat minuutta. Ne, jotka kuiskaavat viestejään siitä, millainen minun pitäisi olla tai millaisia odotuksia minulla on. Itseäni, elämääni, ympärillä olevia ihmisiäni kohtaan. Tai ne kertovat tarinaansa siitä, mitä kuvittelen muiden odottavan minulta. Ja miten pelkään, etten täytäkään odotuksia.

Pitäisi -ajatustensa kuunteleminen on valaisevaa. Varsinkin, kun yrittää vastata niihin liittyvään kysymykseen, miksi. Miksi pitäisi. Miksi minun pitäisi olla jonkinlainen, tehdä jotain, odottaa jotain tapahtuvaksi. Mitä sitten. Mitä se odotus, pelko ja kiinni pitäminen palvelee. Minussa tai jossakin toisessa.

Ja mitä jos odotukset eivät täytykään. Mitä jos asiat eivät menekään niin kuin pitäisi. Mitä sitten.

Voi olla, että haluaisin päästää irti vaikkapa hallinnan tarpeestani. Voi olla, että näen selvästi, miten se rajoittaa minua ja miten minun olisi helpompi hengittää ilman sitä.

Mutta kun päästän siitä irti, päästän samalla irti myös siitä, mitä se minussa palvelee. Jos se palvelee turvallisuuden kaipuutani, en olekaan päästämässä irti vain hallinnan tarpeestani vaan myös turvallisuuden tunteestani. Vaikkakin väärällä ja vinksahtaneella tavalla, hallinnan tuntu on palvellut minussa tunnetta, että olen turvassa. Olen turvassa, kunhan asiat ovat hallinnassani.

Ja jos päästän irti hallinnan tarpeestani, jos annan sen mennä menojaan, jos irtisanoudun sen valtapiiristä, sanon samalla hyvästit myös siihen liittyvälle turvallisuudelle. Sen tilalle tulee epäilemättä jotain muuta. Mutta en voi tietää mitä. Ja sehän tuntuu turvattomalta.

Luulen että irti päästäminen on senkin vuoksi meille niin vaikeaa, että emme ole päästämässä irti vain yhdestä asiasta, vaan kokonaisesta asioiden ja tunnetilojen ketjusta. Ja voi olla, että jokainen lenkki tuossa ketjussa palvelee meissä hieman eri asiaa. Ja kun jokaiselle lenkille tulee sanoa hyvästit erikseen, meneehän siihen aikaa. Ja on niin houkuttelevaa tarrata uudelleen kiinni ja huomatakin olevansa jälleen kerran lähes lähtöpisteessä.

Kunnes on aika taas alkaa keriä kerää auki ja päästää irti vääristä odotuksista, peloista, rajoitteista ja asioista, joita ne minussa palvelevat. Yksi kerrallaan. Koska miksi pitäisi.

IMG_2621

Määrittelemätön minä

On Tekijä Marita NiemeläJätä kommentti

Kysymys todellisesta minuudesta on pyörinyt mielessäni paljon viime aikoina. Ajatus siitä, että henkisen elämän tarkoituksena ei ole tulla jonkun ihanteen kaltaiseksi, vaan ainoastaan omaksi itsekseen, on mielestäni kaunis. Eikä kyse oikeastaan ole edes joksikin tulemisesta, vaan olemisesta. Olla se, joka jo on. Ehkä purkaa kaikki esteet, jotka elämänsä aikana on eteensä rakentanut. Kaikki ne, jotka pitävät todellisen minuuden piilossa, pinnan alla, itseltäkin näkymättömissä. Uskomukset, pyrkimykset, itsen ulkopuolelta kumpuavat odotusarvot. On vapauttavaa ajatella, että minuuteen ei kuuluisikaan mitään tavoitetta, haavetta, toivetta tai ajatusta, johon liittyy odottava määre “sitten kun”. Vaan että kaikki olennainen olisikin jo nyt olemassa, meissä. Ehkä enää vain löytämistä vailla.

Luulen että samaa pyrkimyksistä ja määrittelyistä irrottautumista tarvitaan myös olemisen ymmärtämisessä. Minuuskin on muutoksessa, näyttäytyy eri tavoin eri tilanteissa ja elämän olosuhteissa. Jospa ei yrittäisikään määritellä itseään mitenkään. Jos jotain yrittäisi, yrittäisi irrottautua määrittelyistä. Ettei uskoisi mitään niitä sanoja joilla minua määritellään tai joilla ominaisuuksiani, luonnettani tai persoonaani tulkitaan. Ettei mikään oma tai toisen ihmisen toive tai ihailu saisi itseä lukkiutumaan ajatukseen siitä mitä minä olen. Sillä en usko että määrittelyt ja tarinat ovat todellisia, vaan vain ohimeneviä tunteita, olotiloja ja kokemuksia. Ja mikään niistä ei kerro siitä, millainen minä olen. Minäkin virtaan. Minuuskaan ei ole pysyvä tai stabiili, vaan jatkuvassa liikkeessä, värähtelyssä, muutoksessa.

Ja mitä sitten jää jäljelle, jos itseään ei voi määritellä tai turvautua kuvaileviin kertomuksiin minuudesta. Ehkäpä lopullista vastausta ei tarvitse löytää. Ehkä tärkeintä on miettiä, miten minä olen juuri tänään, juuri nyt. Unohtaa mielestään uskomukset ja tarinat, jotka rajoittavat ja ohjaavat. Unohtaa tarinat itsestään. Vain olla. Olla tänään niin vahvasti minä kuin vain minä osaan. Olisiko se tuo kuuluisa paras versio itsestä. Sellainen olemus, joka ilmentää itseään niin vahvasti, ettei määrittelyille tai luokitteluille jää sijaa. Että se mikä jää, on vain minuutta, määrittelemätöntä ja puhdasta, omaa itseä. Se tuntuu vaikealta ymmärtää ja samalla niin vapaalta. Siinä tilassa ihmisen taitaa olla helppo hengittää.

IMG_2568